Siirry suoraan sisältöön

Hellan ja kielen välissä

”Sepä oli miehen työ!” huudahti esimies. Aihetta olikin, olivathan työmiehet tehneet työnsä miehekkäästi. Kun miestyövuosia laskettiin, ei kukaan halunnut kuulla paiskineensa hommia naismaisesti. Töiden jälkeen pohdittiin Helsingin herrojen uusimpia aivoituksia ja muodostettiin omia hyvävelikerhoja. Samaan… 

Aran tytön tossu in English

Olin viime viikolla erään gradun koekaniinina. Gradun tekijä tutkii kääntämistä vieraaseen kieleen päin. Kaikki tutkimukseen osallistujat vastasivat muutamaan taustakysymykseen ja tekivät lyhyen englanninkielisen käännösnäytteen Sofi Oksasen romaanista Puhdistus. Käännöksen lähteenä sai käyttää kaikkea mahdollista paitsi… 

Haluatko kääntäjäyrittäjäksi? SKTL kouluttaa.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja Omnian aikuisopisto järjestävät kääntäjille suunnattua yrittäjyyskoulutusta. Seuraava koulutus alkaa syksyllä 2012, kestää puolitoista vuotta ja johtaa yrittäjän ammattitutkintoon. Hakuaika on käynnissä 15.8. asti. Lisätietoja täältä.

Kääntäjä eli tiedonhakija

Täällä on ihminen välissä -blogissa julkaistu Anna-Maija Ihanderin kirjoitus Kääntäjän pitkä päivä sai minut nauramaan ääneen. Se on mainio kuvaus siitä, millainen leijonanosa kääntäjän ajasta kuluu tiedonhakuun ja miten erilaisiin aiheisiin tässä työssä joutuu pääsee… 

Suodatettu tieto, rajallinen tieto (TED)

Tuntuuko koskaan siltä, että Google tarjoaa sitä, mitä kuvittelee sinun etsivän, sen sijaan, mitä oikeasti etsit? Tässä TED-puheenvuorossa Eli Pariser kertoo, mistä ilmiö johtuu. Kirsikkana kakun päällä päivänpolttavia ajatuksia siitä, miten tieto ja tiedon suodattuminen… 

Rosa Liksom: ”Kääntäjän tulee olla hyvä kirjailija”

Kirjailija Rosa Liksom on sitä mieltä, että kääntäjän tulee olla hyvä kirjailija. Yksittäisiä sanoja tärkeämpää on kirjan asenteen välittäminen kohdekielelle. Kaikki kaunokirjallisuuden kääntäjät eivät ole kirjailijoita perinteisessä mielessä; eivät kaikki julkaise omaa teosta. Mielestäni käännetty… 

SKTOL: ”Paras käännös ei ole halvin”

Suomen käännöstoimistojen liitto SKTOL ry ottaa kantaa: Paras käännös ei ole halvin – Lukijoilta – Turun Sanomat Åbo Underrättelser -lehti uutisoi äskettäin Turun kulttuuripääkaupungin hankkimista ala-arvoisista käännöksistä. Lehtitietojen mukaan hankkeessa ovat toimittaneet käännöksiä muun muassa… 

Näkyvyyttä scifin ja fantasian englannintajille

Pitkästä aikaa asiaa kaunokirjallisuuden kääntämisestä. Huomasin juuri, että Yhdysvalloissa jaetaan vuosittain Science Fiction & Fantasy Translation Awards -palkinto muista kielistä englantiin käännetylle scifille ja fantasialle. Palkinto jaetaan sekä romaani- että novellikäännökselle. Ehdokaslistoilta löytyy suomestakin käännettyjä… 

Laadunvarmistusta

On pikkuruisen talvilomani viimeinen päivä, ja tässä minä vain istun kirjoittelemassa työstä eli kääntämisestä. En kuitenkaan malta olla kirjoittamattakaan, sillä löysin mielenkiintoisen näkökulman kirjoituksen käännösten laadun varmistamisesta. Luciano Monteiron alkuperäinen teksti on englanninkielinen. Tässä suomenkielinen…