Osallistuin kesäkuun alussa Alicen alasin -suomentajapajaan. Se on suomentajille tarkoitettu kurssi, jota pitää kustannustoimittaja ja kääntäjä Alice Martin. Tällä kertaa kurssin teemana oli sanajärjestys.
Kolmen ja puolen päivän mittainen kurssi järjestettiin Urjalassa Metsälinnan kartanossa, missä me osallistujat pääsimme nauttimaan sanajärjestyspohdintojen ja muun aivoja kutkuttelevan keskustelun lisäksi myös täysihoidosta eli majoituksesta, aterioista ja pihasaunastakin. Meitä osallistujia oli kuusitoista. Osa oli ennestään tuttuja suomentajakollegoja, muihin taas oli mukava päästä nyt tutustumaan.
Kurssi oli niin tiivis ja asiaa niin paljon, että tätä kirjoittaessani (pari päivää kurssin päättymisen jälkeen) päässäni hölskyy edelleen iloinen sanajärjestyspohdintojen sekametelisoppa. Kokoilen tänne blogiin kurssilta mukaan tarttuneita oppeja, knoppeja ja ajatuksia. Postauksen kuvituskuvat ovat Metsälinnasta ja sen ympäristöstä.
Mitä kurssilla tehtiin
Kurssille tehtiin kaksi ennakkotehtävää, nimittäin suomennokset ruotsista ja englannista, joita käsiteltiin kurssilla yksityiskohtaisesti. Lisäksi analysoimme suomeksi kirjoitetun ja käännöskirjallisuuden katkelmia, pohdimme työpajassa kurssilaisilla kesken olevien suomennosten kiperiä kohtia ja suomensimme runoja.
Olen viimeksi analysoinut käännöksiäni yhtä tarkasti varmaan yliopistolla kääntämistä opiskellessani. Työelämässä syvälliselle analyysille on harvoin aikaa. Alasimessa käännösten pohdintoihin tuli myös arvokas vertaileva ulottuvuus, jollaista arjessani ei ole milloinkaan, koska yleensähän kukaan ei käännä samaa tekstiä kuin minä. Alasimessa oli rinnakkain kuudentoista osallistujan käännökset kaikessa rikkaudessaan, mikä oli hauskaa, mielenkiintoista ja innostavaa.
Ennakkotehtävistä: ruotsin kääntämisen yllättävä ilo
Kurssille tehtiin etukäteen kaksi suomennostehtävää: katkelma eräästä ruotsinkielisestä ja eräästä englanninkielisestä romaanista. Minun työkieleni ovat englanti ja ranska, niistä suomennan. Jos on kyse asiateksteistä, käännän myös suomesta englantiin päin. Ruotsista kääntäminen oli uutta.
Pidän ruotsista kovasti ja osaan sitä sen verran, että voin jutella lomakuulumisista ja lounassuunnitelmista. Kun käänsin kurssin ennakkotehtävää, jouduin tarkistamaan paljon sanoja sanakirjasta, mutta suomennos ei tuottanut kuitenkaan tuskaa vaan syntyi helposti. Yllätyin siitä, miten mukavaa ruotsista oli suomentaa. Ehkä teksti oli helppo. Tai ehkä ruotsalaisen kirjailijan mielenmaisema oli tuttu jonkin yhdistävän pohjoismaalaisuutemme ansiosta, hankala sanoa. Sekin varmasti auttoi, että suomennan muista kielistä; sisällön muotoilu suomen sanoiksi on sinänsä tuttua.
Sananen sanajärjestyksestä
Alasimen teemahan oli sanajärjestys.
Suomeksi sanajärjestys on aika vapaa, sillä suomi on synteettinen kieli. Synteettinen ei tarkoita tässä keinotekoista vaan kieltä, jossa sanoja taivutetaan ja niihin liitetään morfeemeja. Vastakohta on analyyttinen kieli, jossa sanojen suhdetta toisiinsa ilmaistaan prepositioilla ja sanojen keskinäisellä järjestyksellä (esimerkiksi englanti ja kiina).
Sanajärjestys on voimakas työkalu.
Suomenkielinen teksti on yleensä ymmärrettävissä, olivat sanat melkein missä järjestyksessä tahansa. Lukeminen on kuitenkin miellyttävintä, jos sanat ovat oikeassa järjestyksessä. Luontevassa järjestyksessä. Sellaisessa järjestyksessä, että vanha ja uusi informaatio seuraavat toisiaan järkevästi. Siitä päästäänkin teeman ja reeman käsitteisiin.
Kielitieteessä teema on lukijalle tuttu tieto, puheena oleva asia. Reema puolestaan on uusi, yllättävä tieto, joka lukijalle vasta esitellään. (Teemasta ja reemasta kerrotaan esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankissa. Teema ja reema ovat silti yhtä tärkeitä proosassakin. Perusteellisia selityksiä antaa myös Tieteen termipankki: teema ja reema.)
Edellinen pitkä selostus tiivistettynä: Virkkeen painokkain paikka on lopussa. Koska virkkeen painokkain paikka on lopussa, suomentajan kannattaa sijoittaa tutut asiat teemaksi (alkuun) uudet ja yllättävät asiat reemaksi (loppuun).
Esimerkkejä sanajärjestyksestä
Seuraavat esimerkit ovat keskeneräisestä suomennoksestani (josta bloggaan lisää myöhemmin). Tässä kohtauksessa hahmot ovat vaarassa, sillä lähistöllä on karhu.
Esimerkki kömpelöstä sanajärjestyksestä:
Harmaakarhun tunnistettava niskakyömy pilkottaa pensaiden takaa.
Tässä esimerkissä uusi ja jännittävä asia eli harmaakarhun niskakyömy on väärässä paikassa virkkeen alussa (teema). Lisäksi virkkeen loppu lässähtää, koska reemana on tylsää tietoa (”pensaiden takaa”).
Sanajärjestys voisi toimia siinä tapauksessa, että karhun on luultu olevan jossain muualla. Esimerkiksi: ”Luulin, että karhu oli hiekkakuopassa, mutta sen tunnistettava niskakyömy pilkottaakin pensaiden takaa.”
Tässä kohtauksessa tärkeintä ei ole karhun sijainti vaan se, että lähistöllä ylipäätään on karhu. Siksi sanat kannattaa panna tähän järjestykseen:
Pensaiden takaa pilkottaa harmaakarhun tunnistettava niskakyömy.
Seuraavassa esimerkissä kuvaillaan erään hahmon korvakoruja. Huono sanajärjestys:
Hänellä on kypsien pensasmustikoiden kokoiset timantit korvissaan.
Hyvä sanajärjestys:
Hänellä on korvissaan kypsien pensasmustikoiden kokoiset timantit.
Annetaan huomio timanteille. Korvat ovat vähemmän tärkeät ja muutenkin lukijoille tuttu juttu, ne joutavat siis siirtymään virkkeen alkupuolelle.
Yllä olevat esimerkit olivat aika yksinkertaisia. On helppo hahmottaa, mikä informaatio kannattaa panna virkkeen lopun paraatipaikalle.
Joskus tekstiä saa hinkata pitkäänkin, jotta sanat loksahtavat oikeaan asentoon. Välillä pitää hakata päätä näppäimistöön ja ihmetellä, mitä kirjailija edes haluaa sanoa. Joskus käy niinkin, että parempia sanajärjestyksiä huomaa ehdottaa vasta suomentajan paras ystävä eli kustannustoimittaja.
Knoppologiaa ja irtoajatuksia kurssilta
- Jos kääntäjä lisää tekstiin liikaa omaa tulkintaa, hän vie sen, mikä on tarkoitettu lukijan tehtäväksi.
- Jos kirjailija kirjoittaa jännää taideproosaa, suomentajan ei kannata normalisoida sitä esimerkiksi lisäämällä selityksiä tai loogista koherenssia. Suomentajillahan on vaarallinen taipumus normalisoida tekstiä ja poistaa siitä omituisuuksia, koska haluamme tehdä liian hyvää jälkeä. Tähän ei sorru, kun siitä on tietoinen.
- Jos kirjailija erottaa päälauseita pelkällä pilkulla, suomentajan ei pidä mennä korvaamaan pilkkuja millään lauseiden loogista suhdetta selittävillä konjunktioilla. (Paitsi tietty, jos jostain syystä on joskus ihan pakko.)
- Kun kirjailija kuvaa jotakin itselleen tuttua, hän ei välttämättä kuvaile sitä tavalla, joka on lukijalle tai suomentajalle selkeä. Suomentajan on silti varottava selittämästä tekstin eksoottisia asioita auki niin antaumuksella, että ne ylikorostuvat ja pistävät silmään kerronnan keskeltä.
- Englannista kääntävän kannattaa muistaa ja käyttää hyviä fennistisiä ilmauksia, jotka eivät tule helposti mieleen raakaversiota naputellessa mutta joilla voi sanoa näppärästi monia asioita. Esimerkkejä: ehtiä, jotain jäi tekemättä (abessiivi), riittää, -kin ja -kaan, jaksaa
- Neste tippuu, pisarat tippuvat. Yksittäinen esine voi tipahtaa ja sen voi tipauttaa. (Etenkin, koska pudota-verbistä ei ole johdoksia *pudahtaa ja *putouttaa.)
- Sana ”yksinkertainen” on sisäisen ristiriidan vallassa, koska se ei ole lyhyt eikä yksinkertainen.
- Joissain teksteissä voi käyttää värikkäitä verbejä, joissain taas on oltava lakoninen. Esimerkiksi Hemingway kirjoittaa aina ”he said”, eikä Hemingwayn hahmoja voi panna huudahtamaan eikä älähtämään. Jos tekstin tunnelma on lakoninen tai surullinen, saattaa lisäksi olla tyylivirhe panna hahmo esimerkiksi sängylle ”retkottamaan” eikä yksinkertaisesti ”makaamaan”.
- Englanniksi ja ruotsiksi on tavallista ”kävellä”. Suomeksi useammin ”tullaan” tai ”mennään”.
Kiitokset
Kiitokset Alicelle ja muille järjestäjille ja osallistujille kurssista!
Kiitos myös Kieliasiantuntijat ry:lle apurahasta. Kurssin hinta oli 250 euroa, josta Kieliasiantuntijoiden minulle ystävällisesti myöntämä apuraha kattoi puolet.
