Fitzgeraldin suudelma, osa 4: Kirjan sisältö, pähkinä purtavaksi

Suomentaja työstää suomennosta paitsi kielen myös sisällön tasolla.

Edellisessä postauksessa kerroin ”Fitzgeraldin suudelman” kielen hiomisesta. Nyt kerron erään esimerkin kautta sisällöllisistä kysymyksistä ja ongelmista, jollaisia suomentaja voi päästä ratkomaan.

Postauksessa on lieviä juonipaljastuksia kirjasta. Lisäksi kerron synnytyksistä ja ihmisen anatomiasta. Mukana on piirroskuvia vauvoista ja synnytyksistä.

Suomensin keväällä Natasha Lesterin romaanin ”Fitzgeraldin suudelma”, jonka Gummerus julkaisee syyskuussa 2024. Kerron tässä Fitzgeraldin suudelma -sarjassa suomennoksen vaiheista raakaversiosta kirjakauppoihin.

Kirjan maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Fitzgeraldin suudelmassa oli paljon aiheita, joista en tiennyt ennestään mitään. Kirjailija kuvailee esimerkiksi yläluokan komeasti sisustettuja kartanoita, joissa on polttokullattuja koriste-esineitä ja soluemaloituja maljakoita (joita nimitin lopulta cloisonné-maljakoiksi, sillä se kuulosti fiinimmältä kuin soluemalointi).

Lisäksi kirjassa käsitellään ihmisen anatomiaa ja synnytyksiä. Keskityn tässä postauksessa niihin, sillä ne aiheuttivat minulle eniten päänvaivaa.

Päähenkilö opiskelee synnytyslääkäriksi

Fitzgeraldin suudelman päähenkilö Evie opiskelee synnytyslääkäriksi. Kirjan synnytykset eivät ole helppoja rutiinitapauksia, vaan vauvoja syntyy perätilassa (siis takapuoli edellä) ja väärissä tarjonnoissa (pää väärässä asennossa, jolloin vauvasta työntyy etummaisena ulos jotain muuta kuin takaraivo, mikä olisi synnyttäjän ja vauvan kannalta ihanteellisinta).

Kirjan vaikein synnytys (ainakin suomentajan näkökulmasta)

Eräässä kiperässä synnytyskohtauksessa kirjailijalla menevät sekaisin anatomiset ilmaukset ”anterior” (etu-, etinen) ja ”posterior” (taka-, takainen).

Vauva on syntymässä kasvot edellä eli kasvotarjonnassa. Päähenkilö Evie tunnustelee synnytyskanavaan juuttunutta vauvaa ja toivoo, että se olisi ”posterior” eli selkä kohti äitinsä napaa, leuka kohti äitinsä selkää.

Evien toiveessa ei ole järkeä, koska siinä asennossa vauva ei mahtuisi tulemaan ulos. Nykymaailmassa äiti siirrettäisiin keisarinleikkaukseen, ja kirjan maailmassa synnytys olisi aivan liian vaikea opiskelija-Evien hoidettavaksi.

Lisäksi posterior-sana on vaikea suomentaa tässä yhteydessä. Suomeksi tässä asennossa olevien vauvojen sanotaan olevan yksinkertaisesti ”kasvotarjonnassa”. Se tuotti ongelman: Evie tietää jo vauvan olevan kasvotarjonnassa, joten olisi hölmöä panna hänet mutisemaan, että kasvotarjonnassa oleva vauva saisi nyt luvan olla kasvotarjonnassa.

Yritin kiertää ongelman kirjoittamalla ”leuka kohti äitinsä selkää”.

Katkelmassa ei silti ollut järkeä. Miksi Evie toivoisi vauvan olevan sellaisessa asennossa? Vauva ei mahtuisi syntymään, eikä Evie osaisi hoitaa sellaista synnytystä.

Ja kuinka ollakaan: heti seuraavalla sivulla Evie toivoo aivan päinvastaista! Hän toivoo, että vauva kääntyisi synnytyskanavassa anterior-asentoon eli selkä kohti äitinsä selkää. Tällöin vauva olisi suomeksi ”avonaisessa kasvotarjonnassa” tai ”avotarjonnassa”.

Suomentaja törmää ongelmaan

Ensin Evie toivoo vauvan olevan posterior, heti seuraavalla sivulla anterior. Tuntui epäloogiselta, mutten heti hahmottanut, mikä kohtauksessa oli vialla. Aloitin raivoisan tiedonhaun.

Ensin minun oli ymmärrettävä, mitä synnytyskohtauksessa ylipäätään tapahtuu ja miten päin vauva on synnytyskanavassa.

Toiseksi minun piti miettiä, oliko kirjailija sekoittanut sanat anterior ja posterior, kuten epäilin.

Kolmanneksi minun piti löytää ja ymmärtää ilmaukset, joita suomenkielisessä kätilötyössä käytetään vastaavassa tilanteessa. Tämä oli vaikein osuus. En esimerkiksi tiennyt aiemmin, ettei suomenkielisessä kätilötyössä ilmeisesti käytetä anterior- ja posterior-tyyppisiä sanoja vaan ainoastaan anterior-tapausten asentoa kuvataan sanalla ”avonainen” tai ”avotarjonta”.

Hyvin pian kävi selväksi, ettei netti riittäisi apuvälineeksi. Oli otettava käyttöön järeämmät aseet: varasin kirjastosta Duodecimin ”Naistentaudit ja synnytykset” ja toisen oppikirjan nimeltä ”Kätilötyö”. Kyselin kaikilta tutuilta, joilla arvelin olevan alan osaamista. Luin kätilötyön ja naistentautien ja synnytysten oppikirjoja, laputin niiden sivut tarralapuilla ja piirsin kuvia vauvoista ja synnytyskanavista.

Suomentaja ratkaisee ongelman

Lopulta tulin siihen tulokseen, että kirjailijalle on täytynyt käydä virhe kohdassa, jossa Evie toivoo vauvan olevan posterior-asennossa.

Päätin korjata virheen. Pakkohan se oli korjata, muuten kohtauksessa ei olisi järkeä, vaan vauva kiepahtaisi maagisesti 180 astetta oman pystyakselinsa ympäri. Kirjoitin molempiin kohtiin ”avotarjonta”:

Nyt kohta sopi yhteen myös seuraavan kanssa:

Suomentaja on ymmärtäjä ja salapoliisi

Kamppailuni synnytyskohtauksen kanssa kuvastaa minusta hyvin suomentajan työn monipuolista, haastavaa ja palkitsevaa luonnetta. Suomentaja on salapoliisi, jonka päämäärä on ottaa selvää kaikesta ja ymmärtää teksti läpikotaisin. On nimittäin mahdotonta kääntää sisältöä, jota ei ymmärrä.

Kaiken lisäksi ei riitä, että sisällön ymmärtää yhdellä kielellä tai kielenulkoisesti (vaikkapa visuaalisesti). Asioille on myös etsittävä käännökset. Ammattisanoille, ihmisen anatomian osille ja muille on etsittävä oikeat suomenkieliset vastineet – ja tietenkin luotettavasta lähteestä.

Suomentaminen ei ole mekaanista yhden sanan korvaamista toisella. Se on aivotyötä, joka edellyttää luovuutta, tiedonhakua ja ongelmanratkaisutaitoja.

Mitä sitten tapahtui?

Kun lähetin suomennoksen kustannustoimittajalle, kerroin tietenkin, että olin muokannut kirjan sisältöä. Perustelin korjaukseni ja mainitsin käyttämäni lähteet. Kustannustoimittajan mielestä korjaukseni oli onneksi perusteltu. Samaa mieltä olen itsekin.

Muotoilin kirjan monia synnytyskohtauksia monta kertaa. Hioin niitä, kun suomennos oli vasta raakile, ja taisinpa parannella niitä vielä vähän ennen kuin lähetin valmiin suomennokseni kustannustoimittajan luettavaksi. Kerron toimitus- ja oikolukuvaiheesta lisää seuraavassa postauksessa.

Olen muuten blogannut kirjailijan virheistä ja kääntäjän virheistä jo vuonna 2013. Kirjailijatkin ovat ihmisiä, jotka tekevät työtään osaamisensa ja tiedonhakunsa varassa. Ja tekevälle sattuu!

Mitä kaikkea suomentaja voi korjata?

Kuvailin yllä aika pientä, yhdestä sanasta riippuvaa sisällöllistä virhettä, jolle oli olemassa selkeä ja yksiselitteinen korjaus. Enkä korjannut tekstiä kepeästi vaan viikkojen pohtimisen ja tiedonhaun päätteeksi.

Kirjassa on eri tasoja: on koko kirja kokonaisuutenaan, on lukujen tasot, tekstikappaleiden taso, virkkeiden taso ja yksittäisten sanojen taso.

Mitä pienemmälle tasolle mennään, sitä helpompi tekstiä on muokata (ja tarvittaessa korjata). On esimerkiksi helppo korjata sana tai virke, jossa on virhe. Jos sen sijaan kokonainen tekstikappale etenisi epäloogisesti, en suomentajana alkaisi järjestellä virkkeitä uuteen järjestykseen. Tai jos kokonainen luku ontuisi syystä tai toisesta, en tekisi sille mitään vaan antaisin kirjailijan ontua rauhassa. Jos koko kirjan tasolla olisi ongelmia, vaikkapa epäuskottavia hahmoja tai juonenkäänteitä, en tekisi niillekään mitään.

Minulla ei ole tälle tiedolle nyt mitään erityistä lähdettä, mutta mutu-tuntumalla arvioisin, että tällainen on aika yleinen ja hyväksytty suomentamistapa. Kertokaa ajatuksianne kommenteissa, hyvät suomentajakollegat ja muut lukijat.

Loppufanfaariksi vielä kuvia oppikirjoista. Rakastan kirjastolaitosta!

Tekstissä mainitut lähteet:

Paananen, Pietiläinen, Raussi-Lehto, Väyrynen, Äimälä (toim.): Kätilötyö. Helsinki: Edita 2006.

Tapanainen, Heikinheimo, Mäkikallio (toim.): Naistentaudit ja synnytykset. Helsinki: Duodecim 2019.

Médecins Sans Frontières -järjestön synnytysopin verkko-opas ja sen kasvotarjontaa käsittelevä luku

Pääkuva ja kuvituskuvat: Jenni Perälä