Tervetuloa lukemaan viimeistä Fitzgeraldin suudelma -postausta! Kerroin aiemmin suomennoksen raakaversiosta sekä kielen ja sisällön työstämisestä. Tällä kertaa haluan nostaa hattua muille ammattilaisille, joiden avulla tekstimassasta tuli valmis kirja. Suomentaminen on nimittäin joukkuelaji.
Suomensin keväällä Natasha Lesterin romaanin ”Fitzgeraldin suudelma”, jonka Gummerus julkaisi syyskuussa 2024. Kerron tässä Fitzgeraldin suudelma -sarjassa suomennoksen vaiheista raakaversiosta kirjakauppoihin.
Sain suomennoksen valmiiksi toukokuun alussa. Tässä tapauksessa ”valmis” tarkoittaa sitä, että hioin suomennoksen niin hyvään kuntoon kuin suinkin pystyin. Sitä ei kuitenkaan painettu sellaisenaan, vaan ensin oli palautteen ja hiomisen aika.
Olen huomannut, että joskus ihmisiä jännittää saada palautetta omista teksteistään. Se lienee ihan luonnollista. Toisaalta olen myös huomannut, että me kääntäjät (ja muut työkseen kirjoittajat) emme ole yleensä moksiskaan palautteesta. Se on niin kiinteä osa työtämme, että se ei tunnu henkilökohtaiselta vaan on yksi työväline muiden joukossa.
Minä asennoidun palautteeseen näin: jos joku ammattilainen auttaa minua tekemään tekstistäni vielä paremman, niin totta ihmeessä otan palautteen vastaan ja hyödynnän sitä niin hyvin kuin osaan. Niinpä jätinkin suomennoksen erittäin mielelläni kustannustoimittajan hellään huomaan.
(Jos muuten etsit ammattilaista, joka auttaa sinua tekemään omasta tekstistäsi vielä paremman, olet tullut oikeaan paikkaan! Minä tarjoan nimittäin kielenhuoltoa ja oikolukua. Tehdäänkö yhteistyötä?)
Kustannustoimittajan vuoro
Parin viikon kuluttua sähköpostiini saapui tiedosto, johon kustannustoimittaja oli tehnyt kommentteja ja ehdotuksia. Lisäksi hän kiitteli, että suomennokseni kuulosti luontevalta ”kuin kyseessä olisi alun perin suomeksi kirjoitettu teksti”, mistä olin valtavan otettu. Olin nimittäin itse miettinyt monta kertaa yön pimeydessä klassisen huijarisyndrooman kourissa, että tulikohan suomennoksesta aivan susi. Kustannustoimittaja oli myös sitä mieltä, että edellisessä blogitekstissä kuvailemani korjaus erääseen synnytyskohtaukseen vaikutti perustellulta.
Kustannustoimittaja oli tehnyt vähemmän muokkausehdotuksia kuin odotin, mikä oli yhtäältä jännittävää (lopulliseen kirjaan päätyisi satoja sivuja minun suomennostani ihan sellaisenaan) ja toisaalta huojentavaa (minun ei tarvinnut enää muokata käsikirjoitusta perusteellisesti, mihin olisi mennyt aikaa). Hän oli esimerkiksi korjannut muutamia lyöntivirheitä ja ajatusvirheitä. Hän ehdotti keinoja sujuvoittaa joitain virkkeitä. Muistaakseni hyväksyin kustannustoimittajan kaikki ehdotukset sellaisinaan.
Saatuani muokkaukset valmiiksi palautin suomennoksen jälleen kustantamoon. Seuraavaksi oli nimittäin taittajan vuoro.
Taittaja taituroi
Gummeruksen taittaja teki kirjalle ihmeitä. Hänen käsissään se muuttui docx-tiedostosta oikean painotuotteen näköiseksi pdf-tiedostoksi. Oli hauskaa nähdä teksti kauniisti taitettuna ja aseteltuna.
Taiton jälkeen kustantamo lähetti tekstini oikolukijalle.
Oikolukijan vuoro
Olin lukenut tässä vaiheessa suomennokseni läpi ainakin viidesti ja kustannustoimittajakin yhden kerran, minkä lisäksi olin tarkistanut oikeinkirjoituksen tekstinkäsittelyohjelmalla.
On aika (surku)hupaisaa, että oikolukija löysi kirjasta silti vielä lyöntivirheitä. ”Fitzgeraldin suudelmassa” on yli 80 000 sanaa ja melkein 620 000 merkkiä välilyönteineen. Niin isoon tekstimassaan livahtaa melkein väistämättä painovirhepaholaisia. Vaatii työtä ja tarkistamista ennen kuin jokainen merkki on kohdallaan. Tuli jälleen todistettua, että tärkeät tekstit kannattaa aina, aina oikoluettaa jollakulla ulkopuolisella!
Oikolukija teki merkintänsä taittajan luomaan pdf-versioon, mikä oli sikäli kätevää, että hän pääsi tarkistamaan myös taitto-ohjelman automaattisesti luoman tavutuksen. Rivien päissä oli paljon tällaisia kukkasia:
haus-
kanpidosta
Tarkkasilmäinen oikolukija siivosi ne asiantuntevasti:
hauskan-
pidosta
Oikolukija otti kantaa myös välimerkkeihin. Hyväksyin osan hänen kommenteistaan ja ehdotuksistaan sellaisenaan, osan taas päädyin kumoamaan. Olimme eri mieltä esimerkiksi joistain pilkutuskysymyksistä, mikä innosti minut lukemaan Kielitoimiston ohjepankkia suurennuslasin kanssa.
Päädyin poistamaan joitain oikolukijan lisäämiä pilkkuja, mutta vasta varmistettuani, että niitä ei tosiaan tarvittu. Olisinhan minä saattanut itse pilkuttaa väärin. Siinä tapauksessa olisin ehdottomasti siirtänyt oikolukijan ehdottamat pilkut lopulliseen suomennokseen. Olisin myös ottanut kiitollisena opikseni ja pilkuttanut jatkossa kaikki tekstini samalla tavalla. Kysehän ei ole siitä, kuka on oikeassa, vaan siitä, että lopputuloksena on mahdollisimman hyvä, sujuva ja oikeakielinen teksti. Pilkkuja myöten.
Painoon!
Kun olin käynyt oikolukijan kommentit läpi, tein itse viimeiset merkintäni ja korjaukseni samaan pdf-tiedostoon. Kun palautin sen kustantamoon, taittaja siirsi muutokset taitto-ohjelmaan. Kiitos hänelle! Sitten kirja olikin valmis painettavaksi. Elokuussa, kun minä kesälomailin, painokoneet pyörivät.
Kaikki muut työvaiheet, joita en edes tunne
Kustannustoimittajan, oikolukijan ja taittajan lisäksi kirjaa ovat saatelleet maailmaan monet muutkin: yhteyshenkilöni kustantamossa, graafikot, markkinoijat, myyjät, jakelijat… Rehellisesti sanottuna en edes tiedä, miten monien käsien kautta kirja on kulkenut. Kiitos ja kumarrus kaikille heille!
Suomennos on maailmalla
”Fitzgeraldin suudelma” ilmestyi 16.9.2024! Se on saatavilla Gummeruksen verkkokaupassa ja epäilemättä muissakin kirjakaupoissa ja kirjastossa. Posti toi minullekin omat tekijänkappaleeni, kymmenen suudelmaa pahvilaatikossa.
Oletko sinä lukenut ”Fitzgeraldin suudelman”? Kerro kommenteissa, mitä pidit!
Kuvat: Jenni Perälä